Elämää ja painon kanssa kamppailua
Kahdenkymmenenkahden ikäinen nuori nainen yrittää pudottaa painoa, joka on vuodessa noussut n.30kg. Haluan vanhan vartaloni takaisin
perjantai 21. joulukuuta 2012
Joulutauko
Taitaa olla joulutauon aika, ruokaa ja makeisia pursuaa joka puolelta, joten taidan nauttia näistä muutamasta päivästä.
tiistai 18. joulukuuta 2012
Päivä 3.
Jätän painon tänään katsomatta, voi olla että masentuisin vain entisestään nähdessäni lukemat. Kyllä sitä ehtii huomennakin pettyä itseensä.
Tässä on käynyt mielessä ajatus, jotta voisin liittyä jollekkin painonhallinta-foorumille, kuten kiloklubi, vertaistuki voisi tehdä ihan hyvää, olen vasta muuttanut paikkakuntaa, ja tuttuja ei löydy. Ei kai sitä muuta kuin tunnuksia tekemään!
-4 täytettyä paprikaa
-20 toffeepalaa (nyt oikeesti)
-kahvia ras.maidolla
-iso lautasellinen rehusalaattia
Jep, en punnitse itseäni huomennakaan.
maanantai 17. joulukuuta 2012
Päivä 2.
Aamu alkoi mukavasti ilmoituksella etten saanut hakemaani asuntoa. No, mitä nyt voi maanantailta odottaa. Vielä viimeiset joululahjaostokset, ja tälle viikolle ei toivottavasti tule muuta akuuttia puuhaa.
Vaaka yllätti iloisesti: 93.2kg, joten puolikiloa lähti (nesteitä), vaikka söinkin eilen huonosti. Tämän päivän suunnitelmissa on kuppikeittoja, kahvia ja pepsimaxia. Kuppikeittoihin keitän luultavasti jotain vihanneksia sekaan. Ei oikein ole ruokahalua. Mutta pitänee palata illalla päivittämään miten tämä vuorokausi sitten todellisuudessa meni.
...
Ja minun pitäisi muka laihduttaa.. En tiedä mikä iski illasta, oli vain pakko saada ruokaa, ja kaikkea muuta. Kävin kävelyllä, ja jotenkin tuli idea, että voisin "palkita" itseni:
-kaksi kuppia kahvia kev.maidolla
-läkerol-aski
-toinen puolikas siitä kebabista
-annos kasvispastaa
-3 isoa herkkusientä, tomaattia, n.50g juustoa
-10 toffeekarkkia
Ei tätä pysty selittämään.
Vaaka yllätti iloisesti: 93.2kg, joten puolikiloa lähti (nesteitä), vaikka söinkin eilen huonosti. Tämän päivän suunnitelmissa on kuppikeittoja, kahvia ja pepsimaxia. Kuppikeittoihin keitän luultavasti jotain vihanneksia sekaan. Ei oikein ole ruokahalua. Mutta pitänee palata illalla päivittämään miten tämä vuorokausi sitten todellisuudessa meni.
...Ja minun pitäisi muka laihduttaa.. En tiedä mikä iski illasta, oli vain pakko saada ruokaa, ja kaikkea muuta. Kävin kävelyllä, ja jotenkin tuli idea, että voisin "palkita" itseni:
-kaksi kuppia kahvia kev.maidolla
-läkerol-aski
-toinen puolikas siitä kebabista
-annos kasvispastaa
-3 isoa herkkusientä, tomaattia, n.50g juustoa
-10 toffeekarkkia
Ei tätä pysty selittämään.
Päivä 1.
-kebab salaatilla (en jaksanut syödä kokonaan)
-annos kasvispastaa
-30g suolapähkinöitä
-2 kuppia kahvia ras.maidolla

Huonosti meni päivä, vaikka kuinka yritän pyrkiä siihen, että söisin vain kotiruokaa, on pikaruoka jotenkin niin houkutteleva vaihtoehto. Koin aamulla myös pienen järkytyksen punnitessani itseni; 93.7kg. Tarviiko sanoa mitään, huonot elämäntavat vain näkyvät kropassa.
En saanut itsestäni liikunnallisesti mitään irti, joululahjaostoksetkin tuli tehtyä autolla, vaikka asunto on aivan keskustassa. Kaiken pelastaa ehkä seuraava punnitus.

lauantai 15. joulukuuta 2012
Päivä 0.
Tästä se lähtee, en jaksanut kliseisesti odottaa uuteenvuoteen, vaan päätin muuttaa elämäntapojani jo nyt. Blogiin kirjoittelen lähinnä ruoka- ja painopäiväkirjaa, mutta jotain muutakin saattaa mahtua väliin. Olen kiinnostunut valokuvauksesta, kosmetiikasta, ruuanlaitosta ja leipomisesta. Kynsitaidetta varsinkin harrastelen, ja olen etsinyt kanavaa jossa voisin jakaa kuvia.
Ikää minulla siis on 22v, ja painoa on kertynyt viimeisen vuoden aikana varmaankin n.30kg, en ole vielä uskaltanut punnita itseäni, lopetin sen harrastuksen kun vaaka näytti 85kg, viime talvena painoin vielä 58kg, mikä oli hyvä 168cm pituudelle.
Vuoden aikana on tapahtunut paljon, jäin sairaslomalle, todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, ja sain useamman lääkkeen sairauteeni. Liikunta jäi lähes kokonaan pois ennen aktiviisesta elämästäni, ja ruoka sekä juomatavat muuttuviat reippaasti huonompaan suuntaan. Nyt lääkäri kuitenkin totesti ärtyneen suolen oireyhtymän, mikä tarkoittaa että joudun jättämään alkoholin pois, kuten myös viljat, sokerin, enimmät hiilarit, ja tietenkin myös kahvin ja makeutusaineet. Vatsa oireilee niin pahasti hetkittäin, etten jaksa tällä tahdilla.
Nyt olen kuitenkin päättänyt lisätä liikuntaa joka päivään kuntopiirin muodossa, ja uuden vuoden jälkeen aloittamalla jonkin ryhmäliikunnan. Auton käyttöä pitäisi myös pyrkiä rajoittamaan, jotta tulisi sitä kuuluisaa hyöytyliikuntaa.
Mukana projektissa on myös avomies, jolla paino on myös noussut viime aikoina.
Päivä 0.
-200g sekavihanneksia
-200g lohta
-100g uuniperunoita
-keksi
-muffinsi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)